maanantai 19. maaliskuuta 2012

Good morning sunshine

Aattelin laitella nyt tällaisen lämpimämpään säähän sopivan asun, vaikka takilla tai neuleella tässäkin toki tarkenee jo näillä keleillä. Noi mustat Blowfish-nilkkurit on ihanan kevyet jalassa, mutta sopii kumminkin myös vesilammikoitten ja sohjon seassa pujotteluun.




Oon vasta vähän myöhässä herännyt sinisten housujen ihanuuteen. Kaikki pastellinsävyiset housut houkuttais myös näin keväällä, mutta jotenkin ne vaikuttaa vielä turhan tyttömäisiltä omaan kaappiini. Mieli saattaa tietty tämänkin suhteen muuttua kun ensimmäiset kukat alkaa puskea tienvarsille, mutta nyt oon vielä kirkkaampien värien lumoissa. Talven mittaan oon piristänyt itseäni (ja työkavereita...) punaisilla housuilla, mutta siniset on nyt nousseet niiden rinnalle.

Lähteekö sun kaapista mieluummin käyttöön kirkkaat ja räväkät housut vai pastelliset ja pehmeän väriset?

Vaatteet on mun aatteet

Moikka!

Näinkin kuluneella otsikolla on ihan hyvä aloittaa, kun se kuitenkin kuvaa tälle blogille kaavailemaani sisältöä niin hyvin. Olen maistellut ajatusta oman blogin perustamisesta jo pari vuotta, mutta punainen lanka on ollut hukassa. Vaatteista, tyylistä, alelöydöistä ja kaikesta mahdollisesta pukeutumiseen liittyvästä on niin helppoa puhua vaikka kuinka paljon, mutta kirjoittaminen ja kuvallinen kertominen onkin eri juttu. Mitä mä niille kerron? Ei niitä kiinnosta, mikä trikoolötkö tänään eksyi päälle.

Mutta kun mieli suorastaan pursuaa pukeutumisideoita, jotkut arkisempia, toiset juhlavampia, ja tuntuu että kaapissa on enemmän ihanaisia vaatekappaleita kuin mitä ehtii käyttää. Pakkohan niitä on jakaa muidenkin kanssa. Eli aloitan ideoiden purkua rauhassa näin kollaasimuodossa, ja tässä tuleekin ensimmäinen setti:



Tässä asu rakentui siis nahkaisten, ruskeiden Converse-tossujen ympärille. Pureeko tyyli, ja miten itse yhdistäisit nämä kengät?